Tämä on 3. ja viimeinen blogisarjan osista. Voit kuunnella blogin täältä.
Vuosisadalta tuntuva keskustelu osa 3: Matkalla eteenpäin, yhdessä ja samaan suuntaanpäin
Olemme tulleet tarinani viimeiseen osaan – ainakin tällä erää. Tämä matka sai alkunsa hetkestä, jolloin huomasimme puheterapeuttini kanssa saavuttaneemme 100 % yhteisymmärryksen syksyllä 2025. Lopputuloksen kautta on helpompi nähdä, mitkä asiat ovat vaikuttaneet matkan kulkuun.
Ensimmäisessä osassa kuntoutuksen suunta muuttui, kun otimme käyttöön SCA™-tekniikan (Supported Conversation for Adults with Aphasia). Arki helpottui ja kuntoutus otti harppauksen eteenpäin. Toisessa osassa pandemia pakotti meidät etäkuntoutukseen, joka yllättäen palauttikin minulle ”aktiivisen lukemisen” ja kyvyn jakaa lukemaani muille.
Tässä kolmannessa osassa koemme kenties merkittävimmän käänteen: muutoksen kuntoutujasta kokemuskumppaniksi.
Kun järjestelmä sanoo ”ei enää kannata”, mutta tulokset näyttävät muuta
Pandemian aikana monimuotoinen kuntoutukseni oli puhjennut kukkaan. Vaikea selittää kuinka oleellinen toiminta ”aktiivinen”lukeminen on kaikessa kuntoutuksessa. Pitkään olin lukemisessa matkustaja, joka tuijotti ikkunasta ohikiitäviä maisemia vailla kontrollia suunnasta. Aktiivinen lukeminen päästi minut takaisin kuskin paikalle: nyt minä päätän, minne pysähdytään, mitä havaintoja matkan varrelta poimitaan ja kenelle haluan kertoa löytämistäni perillepääsyn reiteistä. Tunsin olevani vauhdikkaalla matkalla kohti parempaa, mutta terveydenhuoltojärjestelmämme oli toista mieltä. Sen mielestä kuntoutumiseni oli tullut tien päähän; oli aika lopettaa ja hyväksyä tilanne.
Puheterapeuttini oli kuitenkin vastikään perustanut oman yrityksen, mikä mahdollisti täysin uudenlaisen lähestymistavan kuntoutukseen. Puheterapia muutti muotoaan: aloimme kehittää sitä yhdessä ammattilaisen ja asiakkaan näkökulmista. En enää vain tehnyt harjoituksia, vaan pohdin mitä meidän pitäisi tehdä, miten ja miksi. Aloin ymmärtää, miten harjoitteet hyödyttivät muitakin kuin minua itseäni.
Ryhmän voima ja monikanavaisuuden teho
Kun ryhmät palasivat koronan jälkeen toimintaan, tunsin eron aiempaan. En enää vain ”pysynyt mukana”, vaan kykenin huomioimaan muut. Ryhmissä ei riitä, että tulee itse ymmärretyksi yhdellä tavalla – on varmistettava, että jokainen ymmärtää.
Toimintakykyni monimuotoistui ja olin jatkuvasti ”monikanavaisesti” valppaana. Tämä mahdollisti esimerkiksi kommunikointikeinon sujuvan vaihtamisen kesken ilmaisun. Jos piirros New Yorkin YK-rakennuksesta ei avautunut kuulijalle, osoitin saman rakennuksen välittömästi kartalta.
”Out of the box” – Uusia reittejä aivoissa
Yksilötapaamisilla lähdimme innovoimaan villejä ideoita. Kokeilimme harjoituksia, joille ei aina löytynyt suoraa tieteellistä sapluunaa, mutta jotka toimivat:
- Puheentuotto nähdyllä puhemallilla: Tuotin lyhyitä lauseita pelkän nähdyn puhemallin perusteella, ilman äänen kuulemista. Näin emme ohjanneet ratoja aivovaurioni raunioiden lähelle vaan kiersimme ne kaukaa.
- Eripuolien aktivointi: Lähdimme tekemään pianonsoiton ”kuivaharjoituksia” vasemmalla kädellä samaan aikaan melodiaa laulaen. Ajatuksena tässä harjoituksessa oli lisätä mahdollisimman paljon oikean aivopuoliskon aktivoitumista. Yksinkertaistettuna ajatus oli että aivojen huomatessa ”hyvän maaperän” olemassa olon oikealla puolella, ne ohjaisivat ratoja ennemmin sinne kuin vasemmalle puolelle.
Oliko näistä sitten hyötyä vai ei, sitä en osaa sanoa, mutta toimintaani on tullut merkittävästi lisää aloitekykyä ja syvyyttä. Esimerkiksi nykyään, kun minulla on jano, menen keittiöön ja haen lasin kaapista. En vielä täytä sitä itse, mutta verrattuna siihen, että jäisin sohvalle odottamaan vesilasin ilmestymistä, harppaus on valtava.
Kuntoutujasta kouluttajaksi
Puheterapian lisäksi suunnittelimme ja pidimme yhdessä sote-ammattilaisille koulutuksia sujuvampaan kommunikaatioon asiakkaiden kanssa. Sisältöjen pohtiminen eri näkökulmista opetti minulle kokoajan kertomaan suoremmin ja itsenäisemmin ajatuksistani. Olen saanut myös paljon harjoitusta, miten mukauttaa viestini suoraan kuulijalle.
Eväitä matkallesi: Kolme vinkkiä onnistuneeseen keskusteluun
Tiedän, ettei minun polkuni ole suoraan kopioitavissa. Toivon kuitenkin, ettei kenenkään tarvitsisi odottaa yhtä kauan omien ajatustensa esiintuomista. Ja että kuntoutuksen jatkamisesta päättää kuntoutuja ei systeemi. Minä olen elävä esimerkki siitä, että kuntoutus etenee kyllä kokoajan. Välillä nopeammin välillä hitaammin. Usein tekemisen muutos tuo parhaiten vauhtia.
Tässä ovat omat ehdotukseni siitä, miten päästä nopeasti ja sujuvasti yhteisymmärrykseen:
- Toimikaa yhdessä: Haastavassa tilanteessa vastuu ei ole vain yhdellä puolella. Mitä enemmän molemmat koittavat saada toisen ymmärtämään, sitä sujuvammaksi keskustelu käy.
- Varmistakaa ymmärrys: Apraksia ja afasia voi nujertaa luottamuksen herkästi. Vahvistakaa sitä varmistamalla ja käyttämällä näkyviä keinoja. Tehkää esimerkiksi selkeä paperi, jossa lukee allekkain: KYLLÄ, EI ja JOTAIN MUUTA. Se on yksinkertainen mutta voimakas työkalu erityisesti apraksiaa vastaan.
- Kokeile, toista ja mukauta: Kerää työkalupakkiisi mahdollisimman erilaisia keinoja. Mikään keino ei ole aina ”takuuvarma”, vaan ne on sovitettava tilanteeseen. Jokaisesta keskustelusta voi oppia, niin kuntoutuja kuin ammattilainen. Jakaakaa toisillenne oivalluksia, ja olkaa avoimia tilanteissa joissa käytetty keino ei toimi.
Loppusanat
Syksyllä 2025 hämmennyimme ilosta, kun huomasimme päässeemme keskustelussa 100 % ymmärrykseen. Minulle matka on tuntunut vuosisadalta, ja siksi halusin jakaa tarinani, jotta sinä taittaisit sen valonnopeudella. Ole itse aktiivinen, toimi yhdessä ja kun sinusta tuntuu ettei homma etene, niin hyppää ulos boxista.
Ehkä myöhemmin kerron sinulle mitä tapahtuu, kun 100% on saavutettu, vaikka luulen että sen jo arvaatkin. Siihen saakka toivon sinulle rohkeutta, sisua ja oivalluksia.
