Olemme tulleet Intonaattoreiden juuret -blogisarjan viimeiseen osaan. Tässä osassa kuvaan, kuinka SCA™-tekniikka astui kuvioihin ja kuinka jatkuva tarve mukautua ympäristön muutoksiin hioi toimintatapaamme. Juuret päättyy syyskuuhun 2020, jolloin Intonaattorit Oy näki päivänvalon.
Kanadan oppitunnit: Enemmän kuin vuodet yliopistossa
Palataan vuoteen 2017. Tuon vuoden lokakuussa matkustimme kollegani kanssa Kanadaan, Aphasia Instituten viikon mittaiseen SCA™ (Supported Conversation for Adults with Aphasia) -koulutukseen. Rehellisesti sanottuna tuo viikko antoi minulle tietyllä tapaa enemmän kuin vuodet yliopistolla – se keskittyi puhtaasti aikuisten kuntoutukseen ja aitoon vuorovaikutukseen.
Olen palannut noihin muistiinpanoihin lukemattomia kertoja. Ne ovat täynnä ideoita ryhmäkuntoutukseen, katseohjaukseen ja afasian kuntoutukseen. Vaikka menetelmän nimessä on afasia, en ole koskaan ajatellut sen rajoittuvan vain siihen. SCA™ on asenne ja työkalu jokaisen aikuisen kohtaamiseen, jolla on kommunikoinnin haasteita. Se opetti minulle, että puheterapeutti ei ole vain puheen korjaaja, vaan arjen kommunikaation arkkitehti. Meidän tehtävämme on rakentaa ”saavutettavuus rampit” keskusteluun samalla tavalla kuin insinööri rakentaa rampit pyörätuolille esteettömään kulkemiseen.
Keskustelu on harjoittelua, ei harjoittelun välttelyä
Mikään ei muutu, jos sitä ei aktiivisesti muuta. Koulutuksen jälkeen olin asiakkailleni avoin: kerroin, että haluan kokeilla uutta tapaa työskennellä. Huomasin nopeasti, että kuntoutustapaamisista tuli mieluisia meille molemmille – ja pääsimme lyhyemmässä ajassa pidemmälle. Aloitin syksyllä uuden asiakkaan kanssa, ja tavatessani hänen perhettään kerroin SCA™ :n toimivan kuin ”takuu motivaattori”, kaikki asiakkaani, jotka sen on ottanut omakseen, ovat aktiivisesti innostuneita omasta kuntoutuksestaan.
SCA™ nostaa keskiöön kokonaivaltaisen oiretiedostuksen ja psykoedukaation. On tärkeää käydä läpi tavanomaisia oireita, mutta vielä tärkeämpää on kuulla, miten kuntoutuja itse ne kokee. Aloin käydä enemmän ”vain” keskusteluja.
Joskus koko tunti saattoi mennä siihen, että asiakas sai selitettyä minulle yhden ainoan sanan tai asian.
Kun asiakas harmitteli, ettemme ehtineet tehdä sananhakuharjoituksia, tein loppuyhteenvedon: katso, mitä kaikkea me teimme saadaksemme tämän yhden asian selville! Käytimme kirjoittamista, kuvia, eleitä ja piirtämistä. Se oli kokonaisvaltaista harjoittelua, jossa ymmärtäminen ja ymmärretyksi tuleminen tapahtuivat samanaikaisesti. Kenenkään arjen kielenkäyttö ei ole ”joko-tai” – se on aina ”sekä-että”.
Kultaisesta ajasta koronan haasteisiin
Aika Validian kuntoutuskeskuksessa on jäänyt mieleeni ”kulta-aikana”. Siellä saimme vapaasti kehittää ja mukautua; meihin luotettiin ja työtämme arvostettiin. Se ei ole itsestäänselvyys, ja opin kantapään kautta, ettei innovatiivisuutta ja aktiivisuutta solmia yhteistyöverkostoja arvosteta kaikkialla.
Suurin mukautumishaaste tuli kuitenkin koronan myötä. Kuntoutus oli siirrettävä etäyhteyksien päähän vaikuttavuudesta tinkimättä. Harjoittelin etäyhteyksiä ensin oman perheeni kanssa, jotta osasin asiakkaiden kanssa edes jotain.
Samoihin aikoihin neuvoin erästä kollegaani, joka tuskaili etäkuntoutuksen aloitusta: ”Ajattele, kuinka paljon te treenaatte jo siinä, kun saatte yhteyden toimimaan ja yhteisen sävelen löytymään ruudun välityksellä. Edetkää portaittain, kaikkea ei tarvitse hallita heti.”
Haluan siis mahdollistaa osaamista myös muille. Näen tämän erittäin tärkeänä, koska minulla on oma kokemus siitä kuinka yksikön toimijoiden erikoisosaamisesta tulee iso haitta henkilöstön vaihtuessa tai puuttuessa. Järjestin Aphasia Instituten kouluttajat Helsinkiin heti Kanadan matkaani seuraavana keväänä. Tällä hetkellä olen äärettömän ylpeä SCAtm-suomipilottiprojektista, jonka myötä saamme tarjota tätä huippukoulutusta suoraan suomeksi ja ruotsiksi.
Intonaattoreiden tarina on vasta alussa, mutta sen juuret ovat syvällä siinä oivalluksessa, että jokainen ihminen on kyvykäs tulemaan kuulluksi – kunhan meillä ammattilaisilla on osaamista mukautua ja rohkeutta kokeilla.
Oppia asiakkaalta, ei vain oppikirjoista
Ymmärrän nyt, etten ole aiemmin kunnolla sanoittanut sitä, kuinka eri tavoin minä kuntoutusta toteutan. En kuitenkaan voinut hypätä suoraan nykyhetkeen, sillä jotta voit ymmärtää nykyiset toimintatapamme, sinun on ymmärrettävä historia niiden takana.
Toivon, että tämä Intonaattoreiden juuret -blogisarja on avannut sitä, miksi nämä erilaiset ja uudenlaiset tavat toimia ovat mielestäni niin merkityksellisiä. Koen, että erilainen toimintatapa kohtaa jo asiakkaiden ja läheisten ymmärryksen, mutta jostain syystä sote-järjestelmämme ei vielä tunnista edes sen tarvetta. Olemme ehkä liian kiinni vahvassa asiantuntijaroolissa, jossa ammattilaisen odotetaan tuovan kaikki vastaukset.
Tämä perinteinen malli saa meidät unohtamaan, että kuntoutuja on oman elämänsä paras asiantuntija. Meiltä terapeuteilta vaaditaan nöyryyttä riisua kaikkitietävyyden viitta ja asettua aidosti samalle tasolle keskustelukumppanin kanssa. Emme saa antaa järjestelmän kankeuden estää meitä näkemästä sitä valtavaa potentiaalia, joka on piilossa jokaisessa kohtaamisessa. Mitä kaikkea oppisimmekaan asiakkaalta, jos vain keksisimme kysyä – ja malttaisimme odottaa vastausta?
Tästä oivalluksesta Intonaattorit saivat alkunsa, ja tätä polkua jatkamme edelleen. Laadun kannalta on erityisen tärkeää, ettei asiakkaan kokemus ole sattuman varaista, sen mukaan kenet ammattilaisen hän kohtaa. Vaikuttavuus kuntoutuspalveluissa taas voi lähteä kukoistamaan vasta kun ymmärrämme, ettei sitä voi tehdä ikinä valmiiksi, joudumme kumpikin osapuoli mukautumaan ja kehittymään joka hetki.
Avainsanat: puheterapia, Intonaattorit, kuntoutusfilosofia, sote-järjestelmä, asiakaslähtöisyys, ammatillinen kasvu.
