Kolumnin kirjoittajana Elisa Johansson , asiantuntijayrittäjä, puheterapeutti FM ja Certified Aphasia Institute Trainer.
Tämä kolumni kertoo mittaamisen ajankohdan valinnasta. Miten se vaikuttaa kokonaisvaltaisesti niin asiakkaaseen kuin sote -ammattilaiseen, ja minkälaisia hyötyjä tai haittoja väärään aikaan mittaamisella voi olla. Entäpä mitä osaamista sote -ammattilaisella tulisi olla, vai pitäisikö ammattilaisen saada valita milloin mittaaminen kannattaa?
” Aina se vastasyntyneen paino laskee, mutta kyllä se sieltä lähtee nousemaan…”
Päästäksemme omien sote-palveluidemme mittaamiskulttuuriin sisälle käytän omakohtaista esimerkkiä vastasyntyneiden painonmittauksesta. Olen synnyttänyt kaksi lasta Suomessa ja yhden Ruotsissa, ja kokemusten ero on huomattava.
Suomessa vastasyntyneiden painoa seurataan hyvinkin tarkasti, ja kokemukseni ja kuulemani mukaan se on usein este kotiutumiseen sairaalasta. Muistan itse lähes itkeneeni ammattilaisille toisen lapseni kanssa, että ei kai muutamalla grammalla ole nyt merkitystä, haluan vain kotiin.
Mittaamalla painon teemme siitä normin, mihin kaikkien pitäisi yltää. Mittaaminen stressaa ja ahdistaa ainakin imetyksestä vastaavaa vanhempaa. Jos normiin ei sitten yllä olet heti huonompi kuin muut, ja ”rangaistukseksi” mittauksia tehdään vielä paljon lisää.
Toki ammattilaiselle mittaaminen luo ”helpon” mittarin, jossa vastuu palvelusta ei ole ammattilaisella vaan organisaatiolla joka on ammattilaista käskenyt mittarin mukaan toimia. Mittareissa on vain se huonopuoli, että sen antama palvelu on täydellinen ainoastaan keskiarvolle, ei kenellekään ihmiselle.
Palataan hetkeksi esimerkkiin, ja nyt Ruotsiin. Siellä vastasyntyneen painoa ei syntymäpainon jälkeen mitattu. Kysyimme asiaa lähtötarkastuksessa, koska olimme tiukkoihin painorajoihin jo Suomessa tottuneet. Lääkärin vastasi: ” Ei meidän tarvitse. Aina se paino laskee syntymän jälkeen, mutta kyllä se sieltä lähtee nousemaan. Jos ei nouse, niin katsotaan sitten.”
Painon mittauksesta ei tehty siis normia, päinvastoin. Vastuu jaettiin myös heti itse asiakkaille, vanhempien tulee seurata painoa ja olla yhteydessä tarvittaessa. Vastuunjako säästää merkittävästi ammattilaisten resursseja, mutta samalla asiakas tietää, että hyvä lopputulos on ensisijaisesti kiinni hänestä itsestään.
Kun sinulle annetaan vastuuta, koet että ammattilainen luottaa sinuun. Ja ainakin useimmat haluavat vastata luottamukseen sen arvoisesti.
Milloin mittaaminen sitten kannattaa?
Mittaamiseen voitaisiin luoda muutama selkeä nyrkkisääntö, joilla mittaamisen ajankohta ajoittuisi ainakin hieman paremmin:
- Älä mittaa, jos joudut silloin mittaamaan kaikki: mittaaminen on aina aikaa vievää ja sitä kautta se syö resursseja. On keinoja sulkea suurin osa mittauksen ulkopuolelle, ja mitata vain he, joiden tilanteen ymmärrykseen ja palvelunkohdistamiseen tarvitaan tarkkaa mittaustietoa.
- Älä mittaa, jos tiedät jo vastauksen: kaikkien vastasyntyneiden paino putoaa tai kaikkien sairastuneiden tai vammautuneiden toimintakyky laskee. Emme tarvitse tarkkoja tietoja sellaisesta tilanteesta, jossa henkilö ei ole pysyvästi vaan tilanne on väliaikainen.
Tämä tarkoittaa sitä, että välttämättä kaikkia samassa palvelussa asioivia henkilöitä ei mitata. Valitettavasti yhteiskuntamme perustuu vielä pitkälti mittauksiin, olet kyvykäs vain jos mittari niin näyttää.
Mutta miten uskallamme luopua massamittaamisesta?
5 minuutin keskustelu antaa enemmän tietoa kuin yksikään mittari
Intonaattorit Oy on erikoistunut aivovaurioiden kuntoutukseen ja puheterapiaan. Toiminnassamme käytämme kohtaamisissa ja keskusteluissa Kanadan Aphasia Instituten kehittämää SCA™ :ta (Supported Conversation for Adults with Aphasia).
Johansson oli viime kesänä sairaalan neurologisella kuntoutusosastolla töissä, ja kokeili käytännössä mitä 5 minuutin keskusteluilla sai aikaan.
- Puheterapeutti ehti kohtaamaan kaikki osaston aivovauriokuntoutujat. Ennen keskusteluita lähetteitä heidän kuntoutustarpeistaan oli tullut n.2/10, nyt palvelujen ulkopuolelle jäi vain he, jotka kieltäytyvät keskustelusta.
- Useamman kanssa 5 minuuttia osoitti juuri sen päivän kuntoutustarpeen. Joidenkin osalta tämä liittyi ympäristön muokkaukseen tai muille ammattilaisille vinkkien antoon heidän tapaamisiinsa potilaan kanssa. Joillekin annettiin itsenäinen tehtävä päivälle (esim. jutella ruokaa tuovan hoitajan kanssa). Ja niillä, joilla päivän aikana oli puheterapiatapaaminen, voitiin sisältö rakentaa tuon 5 minuutin perusteella.
5 minuutin keskustelu sopii myös muille kuin puheterapeuteille. Ja silloin se voidaan vähentää jopa 1 minuuttiin. Nimittäin esim. aamuhoitaja sai 1 minuutin keskustelulla paitsi tietoa potilaan nykytilasta, myös itselleen ja potilaalle hyvän mielen.
Jos toimit sote-ammattilaisena niin itsellesi ja asiakkaallesi palvelus: kysy itseltäsi ennen mittaukseen ryhtymistä ” kannattaako nyt mitata?”. Jos jäät vähänkin miettimään vastausta, kannattaa ehkä enemmin käydä keskustelu asiakkaan kanssa siitä, mitä mieltä hän on. Samalla voit kertoa hänelle, miksi häntä oltaisiin mittaamassa, ja mitä hyötyä siitä voisi olla.
