NMES -hoito puheterapiassa

Syömistä vaikeuttavat usein nielemisen lisäksi myös haasteet ruoan muokkaamisessa esim. lihaskireyksien vuoksi. NMES -hoidon avulla lihaksisto rentoutuu, jolloin suuta saadaan paremmin auki, pureskelu onnistuu paremmin tai kieli pystyy sujuvammin siirtämään ruokaa suussa. Kurkunpään alueen lihaksiston vahvistuessa voimistuu usein myös ääni. NMES-hoito toteutetaan intensiivisenä jaksona, eikä siihen liity henkilön itsenäisiä harjoituksia, vaan stimulaatio tapahtuu aina puheterapeutin kanssa. Tutkimustulosten mukaan stimulaatio on tehokkainta ja sen vaikutus lähes aina pysyvää, jos 4-6 viikon aikana toteutetaan 20 stimulaatiohoitoa. 

Puheterapiassa voidaan VitalStimPlus -laitteella toteuttaa NMES -hoitojakso (Neuromuscular Electrical Stimulation)​. Laitteella annetaan sähköstimulaatiota kasvojen ja kaulan alueelle. Menetelmä on sertifikoitu, jotta stimulaatiota antaa vain siihen koulutuksen saanut puheterapeutti.

NMES -hoidolla saadaan aikaan monipuolisia ja kestäviä vaikutuksia

Stimulaatioterapiaa käytetään erityisesti kasvohalvauksien tai traumojen aiheuttamiin nielemisen ja/tai puhemotorisiin haasteisiin. Stimulaatiolla saadaan vahvistettua lihasten toiminnallista tehokkuutta ja sujuvoitettua näin lihasten toimintaa. Hoidon soveltuvuus arvioidaan aina yksilöllisesti.

Tavoitteena on kohentaa nielemistä, selkeyttää puhemotoriikkaa tai vähentää kasvolihasten puolieroa sekä lihaskireyksiä.

Hoidon tulosta tai sen pysyvyyttä ei voida taata. Kuitenkin lähes kaikki henkilöt, joille on tuotettu täysimittainen stimulaatioterapiajakso, saavat pysyvän ja merkittävän muutoksen hoidon ansiosta.

VitalStimPlus -laitteella toteutettu NMES -hoitojakso suositellaan toteutetavan 4–6 viikon aikana, 4–5 stimulaatiotapaamista viikossa.

NMES -stimulaatioterapia

Kysy lisää varaamalla ilmainen ensikäynti