Sanojen taakse: Kommunikaatio

Kommunikaatio ja kyky kommunikoida on vähän sama meillä ihmisillä kuin hengittäminen: me tarvitsemme sitä aivan kaikessa arjessa & elämässä, mutta emme useinkaan huomaa sen vaikutuksia, ennen kuin siihen tulee jokin muutos tai haaste. Kommunikaatio on meille itsestään selvä asia, mutta sitä ei ole niin helppoa lähteä määrittelemään tai kertomaan mitä se meille on.

Kuten blogisarjan aiemmissa osissa on tullut esille, niin työskentelen aikuisneurologisena puheterapeuttina eli asiakasryhminä työni on hyvin suppea. Asiakkainani on aikuisia henkilöä, joilla on esimerkiksi aikuisiällä saadun aivoinfarktin tai traumaattisen aivovamman seurauksena tulleita muutoksia kielellisissä taidoissa tai kognitiivisessa kommunikaatiossa.

Kielellisiä taitoja meillä ihmisillä on 4: puhe, ymmärtäminen, lukeminen ja kirjoittaminen. Käytämme näitä saadaksemme omia ajatuksiamme ymmärretyksi (itseilmaisu), ymmärtääksemme muita (ymmärtäminen) sekä luodaksemme yhtenäisen kokonaiskuvan jaetuista ajatuksista (yhteisymmärrys). Tästä käytöstä käytetään usein nimitystä kommunikointi.

Voidaksemme kommunikoida tarvitsemme kielellisten taitojen lisäksi hyvin monia kognitiivisia taitoja, kuten esimerkiksi muisti, tarkkaavuus, toiminnanohjaus ja kokonaisuuksien hallinta. Kognitiivisia taitoja, jotka liittyvät kiinteästi kommunikointiin nimitetään kognitiiviseksi kommunikaatioksi.

Pysyitkö vielä mukana? Ainakin itse olen huomannut, että ajattelemme kommunikaatiota yksittäisenä taitona, jolloin se tuntuu hyvin selkeältä ja helpolta hallita. Mutta itseasiassa se on täysin päinvastoin. Kommunikaatio vaatii useamman yksittäisen taidon yhtäaikaista tai peräkkäistä käyttöä, hallintaa ja ylläpitoa. Siksi se on väistämättä läsnä joka hetki, kun olemme hereillä ja tekemisissä muiden henkilöiden ajatusten kanssa. Tästä syystä omaan korvaani kuulostaa hassulta, kun kuulin esimerkiksi kerran päivätoiminnan ohjaajalta, ettei heillä ole aikaa kommunikoida heillä käyvien asiakkaiden/osallistujien kanssa. Esitin hänelle vastakysymyksen: “Mitä sitten ajattelet, että teet, jos et kommunikoi silloin kun otat vastaan päivätoimintaan tulijoita, kerrot heille mitä tänään teette, käytte läpi aamupiirin aiheita tai syötätte henkilöä”. Emme tule ajatelleeksi sitä, mutta emme voi olla kommunikoimatta samalla tavoin kun emme voi olla hengittämättä.

Kommunikaatio: ei yksittäisten osien summa, vaan kokonaisuuden vaikutus

Mitä enemmän aihetta pyörittelen mielessäni ja kuulen erilaisia määritelmiä, alan oivaltaa että haaste onkin se että käsittelemme kommunikaatiota sen yksittäisten osien toteutumisten kautta. Osissa meidän on helpompi sanoa ottaneemme kommunikaation huomioon.

Useimmiten otamme kommunikaatiosta huomioon puheen. Olemme kehittäneet kaikenlaisia apuvälineitä ja tukikeinoja, joilla tukea, korvata tai vahvistaa puhetta. Mutta mitä merkitystä on puheella tai sen “korvikkeella”, jos ainoa asia mistä välitämme on se, että henkilö saa sanottua. Mitä sitten?

Ymmärtämisessä ajattelemme, että se riittää että käytämme selkokieltä. Mutta mitä merkitystä on ymmärtämisellä, jos henkilön puolesta aiheet on valikoitu paljon isommasta määrästä aiheita. Tai ehkäpä vielä enemmän, mitä merkitystä on ymmärtämisellä, jos emme pääse esim. vaihtamaan ajatuksiamme ymmärtämästämme. Miten sitten?

Mielestäni meidän tulisi ajatella kommunikaatiota spiraalimaisena jatkumona. Spiraali siksi, että ei voida sanoa mistä kommunikaatio on alkanut ja koska se on kokoajan kokonaisvaltaista eli enemmän kuin vastavuoroista. Jatkumo siksi, että emme lähde aina uudestaan alusta kommunikaatiotilanteessa, vaan otamme nykytilanteen lisäksi aina huomioon sekä asioita jotka ovat tapahtuneet ennen että suunnitelmia tai oletuksia mitä tulee tapahtumaan jatkossa.

Kukin meistä pyörittää kokoajan omaa “kommunikaatiokehää”, miettien mm.

1. Miten pääsen kiinni tilanteeseen? Mistä kyse? Ketkä mukana? Mitä aikomus tehdä?
2. Miten ymmärrän muita?
3. Miten tulen ymmärretyksi?
4. Liittyykö tähän tilanteeseen sosiaalisia sääntöjä tai toimintatapoja? Mitä minulta odotetaan?
5. Mitä meidän olisi tärkeä saavuttaa? Mikä on yhteisymmärryksemme asiassa?

Mutta jälleen teemme tämän siis kaiken näkyvän taustalla, aivan kuten teemme hengittäessä.

Mitä siis tarkoitamme kommunikaatiolla? Mitä teemme silloin kun kommunikoimme?

Määrittelisin itse kommunikaation aktiiviseksi oman elämän osallisuudeksi. Tarvitsemme kommunikointiin hyvin monia eri taitoja, joita meidän tulee voida kyetä käyttämään tilanteeseen mukautuen yhdessä, erikseen ja jotain siltä väliltä. Näitä taitoja emme voi laittaa tärkeysjärjestykseen, mutta yhteiskunnassamme ja sen palveluissa olemme näin tehneet. Sen vuoksi henkilöt, joilla on muutoksia, heikkouksia tai puutteita juuri näissä taidoissa, eivät kykene tasavertaiseen osallisuuteen. Sen sijaan, että pyrimme korjaamaan, vahvistamaan tai tukemaan yksittäisen henkilön yksittäistä taitoa, tulisi meidän luopua luomastamme tärkeysjärjestyksestä ja oivaltaa että toimiva yhteiskunta ja sen palvelut eivät ole kiinni yksittäisestä taidosta. Tarvitsemme kaikkia kommunikaatio taitoja aivan yhtä paljon luodaksemme täyden lopputuloksen. -Elisa Johansson