Aivovammat ja kuntoutusmotivaatio

Jaakolla on taustalla muutama vuosi sitten onnettomuuden seurauksena tullut aivovamma. Puheterapia ja oikeastaan koko kuntoutus alkoi muutama kuukausi vammautumisen jälkeen, kun Jaakko tuli laitoskuntoutusjaksolle Validiaan.

Esitietojen perusteella Jaakon tilanne oli hyvin haastava. Ravitsemus toteutui peg-letkun kautta. Aivokuvat antoivat ymmärtää, että tuho aivoissa oli katastrofaalinen eikä näköaistimus toiminut. Mitään vuorovaikutuksen tai kontaktin arvioita ei oltu pystytty toteuttaa. Jaakon kanssa toimivat kuntoutuksen ammattilaiset kokivat ettei häneen saanut mitään kontaktia, eikä hänen tuottamillaan äännähdyksillä nähty olevan kommunikatiivista merkitystä.

Motivaation yksi keskeisimpiä perusteita on kontakti

Motivaation syntyyn keskeisimpiä asioita on kiinnostuksen välittäminen toiselle. Jo se, että otamme toisen huomioon (vaikka hän ei vaikuttaisi olevan siihen kyvykäs) aina, on iso merkitys siihen että kontaktin saa syntymään. Puheterapiassa kontakti saadaan luontevalla tavalla luotua usein nielemiseen ja syömiseen liittyvän kuntoutuksen kautta. Syömisessä toinen henkilö tulee lähelle ja antaa suuhun hyvää makua. Nämä ovat varhaisimpia kontaktin muotoja ihmisillä, ja siksi ne ovat lähes aina säilyneet. Tämän tyyppisellä toiminnalla pystymme sanattomasti viestimään toiselle, että olemme huomanneet hänet ja haluamme hänelle hyvää. Henkilön reaktio tähän ja miten me otamme reaktion huomioon merkityksellistä. Jos hän ilmaisee epämukavuutta toimintaa ei jatketa, mutta jos hän lähtee toimintaan mukaan olemme saaneet luotua kontaktin. Keskeistä siis on välittää henkilölle tuntemus siitä, että häneen halutaan ottaa kontaktia, mutta myös että hän saa itse päättää haluaako hän tulla mukaan kontaktiin.

Jaakon kanssa molemminpuolinen kontakti saatiin nopeasti syntymään. Ja syömisterapiaa lähdettiin toteuttamaan intensiivisesti läheisten kanssa yhteistyössä. Jaakkoa motivoi tässä kuntoutuksessa selkeästi tuo kontakti. Syöminen oli tässä vaiheessa ainoa vahva ja molemminpuolinen keino olla kontaktissa.

Motivaatio tarvitsee tukea ja tunnustusta

Motivaatio tarvitsee kestääkseen tukea ja tunnusta ympäristöltä. Tarvitsemme myös välillä tuntemuksia siitä, että tilanne on kohenemassa. Ympäristön on kuitenkin todella vaikea tukea henkilöä, jos henkilön kyvykkyys on täysin piilossa. Jaakolla läheiset saivat luotua katsekontaktin, ja huomasivat Jaakon katseen kautta eroja reagoinnissa puhuessaan eri asioista. Vieras henkilö ei useinkaan huomaa näitä mikroreaktioita, koska eivät tunne henkilöä.

Toisaalta usein törmää tilanteisiin, joissa läheisille ei haluta luoda ns. turhaa toiveikkuutta. Usean aivovamman saaneen henkilön tarinoissa heidän läheisilleen on sanottu hyvinkin suoraan, ettei toipumista ole näkyvissä. Yhtä usean kohdalla henkilö itse on tämän kuullut, vaikka sanoja olettaa muuta. Moni on kertonut ajatelleensa tuolloin, että “PXXXXLE minähän näytän”, ja tällöin ajattelemattomasti lausuttu on toiminut selkeänä motivaattorina tilan kohenemiseen.

Toisille taas sen kuuleminen, ettei tilanne tästä muutu, aloittaa passivoitumisen. Jaakolla jo alkanut passivoituminen näkyi siinä, kuinka pitkään ja intensiivisesti motivaation ja kontaktin vahvistusta saatiin tehdä, ennen kuin selkeä aktiivisuus ja mukanaolo oli havaittavissa. Jaakolla ei onneksi ollut pitkä aika takana. Hyvänä uutisena passivoituminen saadaan murrettua kymmenienkin vuosien päästä tapahtuneesta, mutta tällöin siihen menee pidempi aika.

Epävarmuus ja kuntoutumisen “takapakit” haastavat motivaatiota

Kuntoutumisessa harvemmin päästään etenemään kokoajan parempaan suuntaan. Erilaiset muutokset ja jo saavutetun menetys ovat yleisiä kuntoutumisessa. Sen vuoksi on olisi hyvä, jos tavoitteet on pilkottu hyvin pieniin, usein saavutettaviin välitavoitteisiin. Samoin kaikki asiat, jotka on mahdollista varmistaa tai pitää samoina, luovat turvallisuuden tunnetta.

Myös näissä läheisten ja ympäristön toiminta on keskeistä. Joustavuus ja uuteen sopeutuminen yhdessä pitää motivaation vankkana. On erittäin tärkeää, että kuntoutuksessa keskitytään mahdollisuuksiin ja asioihin, jotka sujuvat juuri nyt.

Varmuus on asia, joka pitkälti määrittelee miten kuntouttaja toimii henkilön kanssa. Jos koemme epävarmuutta, niin yleensä teemme enemmän myös toisen osapuolen toimintoja. Esimerkiksi puhumattomien henkilöiden kanssa kuntouttaja usein täyttää puhetyhjiötä omalla puheellaan.

Varmuutta Jaakon kyvykkyyteen toi laitoskuntoutusjaksolla katseohjauslaite. Laitteen kautta niin minä kuin läheiset näkivät selkeästi ja varmasti mihin Jaakko katsoi tai mitä hän teki katseella. Yksi suuri edistyminen havaittiin, kun huomasin Jaakon vitsailevan laitteen toimintojen kautta.

Motivaatio kaipaa myös yksityisyyttä

Vaikka erityisesti alkuvaiheessa ympäristön ja läheisten tuki on keskeistä motivaation vahvistamiseen, täytyy henkilön saada myös olla yksin. Aivovamman saaneilla henkilöillä tämä yksinolo ei kuitenkaan aina ole niin helppoa. Erityisesti, jos avustajat tai hoitajat vaihtuvat usein, voi vieraiden henkilöiden läsnäolo olla uuvuttavaa. Uusille henkilöille joudutaan toistamaan asioita, jotka itselle ovat jo hyvin selkeitä. Tällöin voi tuntua siltä, ettei tilanne etene. Välttämättä usein vaihtuva henkilö ei myöskään itse motivoidu hetkelliseen työhön samalla tavalla kuin pidemmissä asiakassuhteissa.

Itsekseen olon lisäksi kuntoutuminen tarvitsee ajoittaisia taukoja, jolloin aivot ehtivät käsittää, mitä kaikkea muutosta on saavutettu. Motivaation kannalta tämä on hyvä huomioida siksi, että edistymisiä huomataan usein vasta kun tämä tauko on pidetty. Edistymistä levossa ei tapahdu, jos kuntoutustoimia ei ole ennen taukoa ollut. Mutta motivaation kannalta emme välttämättä yhteenvedä ennen taukoa ollutta intensiivistä kuntoutusjaksoa ja tauon jälkeistä edistymistä. Haluaisimme todisteita heti, että kova tsemppi oli kannattavaa. Tämän vuoksi teen usein kuntoutujien kanssa lyhyitä videointeja intensiivisen jakson alussa ja lopussa. Videoinneista näemme usein mikroetenemistä, joka ei nopeasti siirry esim. tehtävän sisältöihin tai näkyvään toimintaan. Kuntoutujan motivaatiota pienenkin muutoksen konkreettinen näkeminen kasvattaa melkoisesti.

Jaakolla edistymisestä saatiin jokaisella kerralla tarkkaa tietoa katseen tallennuksen kautta. Itseasiassa useita kertoja tapaamisen aikana, koska katseella pelatut pelit antoivat palauteruudun aina pelin jälkeen. Katseella pelatut pelit olivat myös toiminto, jonka Jaakko pystyi tekemään täysin itse. Toimintojen sisällön pitäisi kuitenkin muuttua pysyäkseen vahvistuvan kyvykkyyden tahdissa. Ympäristö oli Jaakon tapauksessa tyytyväinen siihen, että hän pelasi pelejä katseella, koska aiemmin oli arvioitu ettei Jaakolla olisi kyvykkyyttä edes kontaktiin. Jaakko puolestaan ei ollut tyytyväinen siihen kuinka hän pystyi katseohjauksella toimimaan.

Motivaatio välittää toiveikkuutta

Itse pidän motivaatiota aina merkkinä siitä, että läsnä on toiveikkuutta. Kukaan ei tiedä varmasti miten asiat etenevät, siksi ei koskaan pitäisi täysin poissulkea mitään mahdollisuutta. Toiveikkuus viestii myös vahvasta yhteisvastuusta. Tämä voi toteutua vain silloin kun kummallakin osapuolella on mahdollisuus ymmärtää toista ja toisaalta viestiä toiselle.

Jaakon tarina on hyvä esimerkki siitä, että kun tartutaan aina sen hetkiseen parhaaseen mahdollisuuteen päästään kauemmaksi kuin kukaan olisi ikinä alussa uskonut. Vahvimman mahdollisuuden käyttö on myös pitänyt motivaation kokoajan vahvana, koska se on onnistumisista saanut kokoajan vahvistusta.

“Kaikki on mahdollista! Pitää vaan jaksaa jatkaa =)“